torstai 26. marraskuuta 2015

JEDUSTARS - Tähdet syttyivät Piippolassa!

Piippolan ammatti ja kulttuuriopistolla järjestettiin keskiviikkona 25.11. historian ensimmäinen JEDUstars kykykatselmus. Katselmukseen saivat osallistua JEDUn oppilaitosten opiskelijat yksilö- tai ryhmäesityksillä. Piippolassa nähtiin ja kuultiin tanssia, laulua, soittoa ja konemusiikkiesitys.

Idea koko JEDUn yhteiseen vuosittaiseen kykykatselmukseen syntyi  JEDUn Sakustars-yhteyshenkilöiden tapaamisissa. Ensimmäiseksi järjestämispaikaksi valittiin Piippola. Piippolassa auditorio ääni- ja valolaitteistoineen tarjoaakin loistavat olosuhteet mieleenpainuvan shown järjestämiseen.

Piippolassa katselmuksen järjestelytiimiä veti asuntolaohjaaja Jani Vääräniemi. Tapahtuman rakentamisessa ja markkinoinnissa oli henkilökunnan apuna myös mediaosaston opiskelijoita, joiden käsissä syntyi esimerkiksi tapahtumaa mainostava juliste.

Katselmuksen esiintyjät olivat Haapaveden, Haapajärven, Nivalan, ja Piippolan oppilaitoksista. Oli suurenmoista nähdä, miten monenlaisia lahjakkuuksia ja taitureita oppilaitoksissamme opiskelee. Esitysten jälkeen yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan. Suosikiksi nousi Piippolan oma kykykaksikko Duo Ville & Juuso, jotka esittivät mandoliinia ja bassoa soittaen pari itsesävellettyä ja -sanoitettua kappaletta. Lieneekö kaksikon riemukas esiintymisasu, kova show-meininki vai Piippolaan liittynyt sanoitus ollut se, mikä hurmasi kotikatsomon puolelleen?

Duo Ville ja Juuso - yleisön suosikki

Lotta Röyttä pisti helmat hulmuamaan
Suosikkiduo kommentoi voittonsa jälkeen, olevansa yllättyneitä valinnastaan. Duon yhteinen musanteko oli alkanut Piippolan opiston musiikkikerhossa, jossa katselmusta vartenkin oli sitten harjoiteltu. Aiempaa esiintymiskokemusta Villelle on kertynyt oman bändin keikoilta ja Juusolle aiemman koulun bändissä. Biisien sanat ja sävellys oli tehty yhdessä ja uusiakin biisi-ideoita on jo kehitteillä.

Piippolan opiskelijoilta nähtiin myös Lotta Röytän tanssiesitys, Iida Portin yksinlaulu sekä Anu Pellikan, Tiia Uotisen ja Marika Lehtolan yhteislaulu. Opiston opiskelijoiden lauluesityksiä saadaan kuulla seuraavan kerran jo lauantaina kun musiikkikerholaiset esiintyvät opiston joulumyyjäisissä.

Piippolan lauluyhtyettä säesti Jani Vääräniemi

Haapaveden tanssiryhmän värikäs ja vauhdikas tanssiesitys
kuului myös yleisön suosikkeihin

Ääntenlaskennan aikana esiintyi piippolalainen
laulaja-lauluntekijä Irene Entchev

JEDUstars Facebook-tapahtumasivun löydät tästä.


Teksti ja kuvat: Elisa Vääräniemi

tiistai 10. marraskuuta 2015

Kansainvälistä aikuiskoulutusta toteutetaan Piippolassa Erasmus+ /QAPERE – hankkeella

Erasmus+ ohjelma on Euroopan Unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma vuosille 2014–2020. Erasmus+ ohjelma korvaa seitsemän aikaisempaa, erillistä EU:n ohjelmaa.  Yleisesti Erasmus+ hankkeet tukevat opiskelua, harjoittelua, työkokemuksen hankkimista tai vapaaehtoispalvelua ulkomailla sekä koulutus- ja nuorisoalan työntekijöiden opetustyötä tai kouluttautumista ulkomailla.  ERASMUS + hankkeiden sisältöjä voivat olla ovat esimerkiksi digitaalisen koulutuksen kehittäminen, tieto- ja viestintätekniikan käyttö, kieltenopiskelu, oppilaitosten ja nuorisoalan toimijoiden kansainväliset strategiset kumppanuushankkeet sekä laadun ja innovaatioiden edistäminen.

Saapuminen englannin kielikurssille Ourenseen
JEDU / Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto hallinnoi Erasmus + ohjelmaan kuuluvaa QAPERE- hanketta (QAPERE nimi tulee sanoista Quality Assessment and Peer Review in Practice eli Laadun arviointi ja vertaisarviointi käytännössä) vuosina 2014–2017. Hankkeeseen osallistuvat Piippolan ammatti- ja kulttuuriopiston lisäksi oppilaitokset Espanjasta, Kreikasta ja Turkista. Hankkeen aikana hankekumppanit toteuttavat kussakin kohdemaassa aikuiskoulutuskurssin sekä ko. kurssien ja koko hankkeen vertaisarvioinnin. Vertaisarviointi on laadunhallinnan menetelmä, jossa hankekumppanit arvioivat toistensa toteuttaman koulutuksen laatua. Hankkeen aikana toteutettavat kurssit/liikkuvuudet ovat:

  •  englannin kielikurssi Espanjassa (20.-24.4.20015) 
  • TVT-kurssi Kreikassa (30.11.-4.12.2015)
  • käsityökurssi Turkissa (28.11.-2.12.2016)
  • kierrätyskurssi Suomessa (24.-28.4.2017)
          Lisäksi hankkeessa on kaksi koordinaatiokokousta, joista ensimmäinen oli Piippolassa joulukuussa 2014 ja toinen on Turkissa keväällä 2016. 

Piippolan ammatti- ja kulttuuriopistosta em. liikkuvuuksiin osallistuu 4 opiskelijaa ja 3 opettajaa/henkilökunnan jäsentä. Jokaiseen liikkuvuuteen haetaan erikseen. Seuraava haku on Turkin käsityökurssille elo-syyskuussa 2016. QAPERE -hankkeella on myös FB-sivut, jotka löytyvät nimellä: Erasmus + Peer Review, Blogi on osoitteessa qapereerasmus.blogspot.fi. Hankkeelle avataan myös www-sivut vuoden 2015 loppuun mennessä

Escola Oficial de Idiomas –kielikoulu Espanjan Ourensessa


       Teksti: Susanna Hjulberg, lehtori, aikuiskoulutus